Suomi-Syyria yhdistys ry. juhli Syyrian kuudettakymmenettäneljättä itsenäisyyspäivää järjestämällä juhlakonsertin Savoy-teatterissa. Juhlassa oli läsnä diplomaattikunnan edustajia. Alun perin konsertissa olisi pitänyt esiintyä kuuluisa arabialaisen musiikin kvintetti, joka muodostaa kielisoitinorkesterin. Sitä johtaa luuttuvirtuoosi Hussein Al Sabsabin. Murphyn laki iski koko voimallaan kaikkiin Euroopan lentokenttiin Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttaman tuhkapölyn takia. Ryhmä ei valitettavasti päässytkään Suomeen. Tämä ei kuitenkaan lannistanut yhdistyksen hallitusta, joka järjesti paikalle Al Teslim- ryhmän sekä itämaisen tanssin taitajia. Laulaja Burhan Hamdon tulkitsi kauniita klassisia ja moderneja arabialaisia lauluja. Valtavan suosion saivat myös kolmen suomalaisen, itämaisen tanssitaiteilijan Marinkan, Jaana Åhlin ja Helena Metsän tanssiesitykset. Heidän esityksensä vaihtelivat modernimman arabialaisen musiikin tulkinnasta klassisemman musiikin esittämiseen tanssin avulla.